Tuuletusraot paloturvallisuuden näkökulmasta – vastaavatko nykyiset testausmenetelmät todellisia vaatimuksia?

Tuuletusrakojen palokatkot

Rakennusten energiatehokkuuden parantuessa ja ilmaston muuttuessa erilaiset tuuletusraot ovat yhä merkittävämpi osa rakennusten ulkovaippaa. Räystäiden tuuletusaukot, tuulettuvat julkisivut sekä ullakkotilojen ja vesikaton liittymärakenteet ovat välttämättömiä rakenteiden toimivuudelle. Samalla ne voivat kuitenkin muodostaa reittejä palon ja savukaasujen leviämiselle. Paloturvallisuuden näkökulmasta keskeinen kysymys on, miten ilmanvaihdon ja tuuletuksen vaatimat aukot voidaan toteuttaa siten, että myös palon leviämistä … Lue lisää

Palokatkojen vaatimustenmukaisuus kehittyy Suomessa ja Ruotsissa

Palokatkojen vaatimustenmukaisuus kehittyy Suomessa ja Ruotsissa

Palokatkojen merkitys rakennusten paloturvallisuudessa on tunnistettu jo vuosikymmenten ajan. Tuotevalmistajat ovat pitkään tarjonneet testattuja ratkaisuja ja yksityiskohtaisia asennusohjeita, mutta käytännössä toteutukset ovat usein perustuneet valmistajien ohjeiden lisäksi paikallisiin käytäntöihin ja hankekohtaiseen laadunvarmistukseen. Viranomaisvalvonta ja yhtenäiset vaatimukset ovat nousseet vahvemmin esiin vasta viime vuosina. Suomessa ja Ruotsissa kehitys on edennyt eri tahtiin, mutta suunta on kohti … Lue lisää

Kuka saa tehdä palokatkoja?

Palokatkon asentamista. H-sarja paikallavaluvälipohjaan asennettuna.

Melko yleinen kysymys taloteknisten läpivientien kohdalla tuntuu olevan, kuka palokatkoja saa asentaa. Palokatko on turvallisuuden kannalta olennainen rakennusosa ja siksi kysymys onkin ehdottomasti aiheellinen. Yleispätevää vastausta ei kuitenkaan voida antaa, sillä palokatkoja on niin monenlaisia. Tilanne on analoginen miltei minkä tahansa toimialan kanssa; helpommat ja yksinkertaisemmat työt voi tehdä vähemmälläkin kokemuksella, kun taas vaativammat työvaiheet … Lue lisää

Toimitusjohtajan katsaus: Realismia ja kasvua vuonna 2025

Jukka Riekkinen, CEO Sewatek Oy

Vuosi 2025 oli mielenkiintoinen. Se sisälsi käänteitä, opettavaisia hetkiä ja myös onnistumisia, joista voi olla aidosti ylpeä. Samalla huomaan kirjoittavani osittain samoja asioita kuin aiempinakin vuosina. Uudismarkkinan osalta odotimme, että markkina lähtisi kunnolla liikkeelle. Valitettavasti näin ei käynyt. Tilanne jatkuu edelleen haastavana, eikä selkeää käännettä parempaan ole vielä näkyvissä. Sen sijaan korjausrakentamisen puolella kehitys on … Lue lisää

Räätälöidyt detaljit helpottavat suunnittelua ja toteutusta

Asiakas- ja kohdekohtaisia detaljipiirustuksia Tiesitkö, että Sewatek laatii detaljipiirustuksia asiakas- ja kohdekohtaisesti? Vaikka emme tee varsinaista palokatkosuunnittelua, laadimme usein asiakkaillemme piirustuksia, jotka helpottavat hankkeen etenemistä. Pienimmillään tämä voi tarkoittaa detaljikirjastostamme löytyvän vakiodetaljin täsmentämistä rakennusvalvontaviranomaisten edellyttämillä kohdetiedoilla. Toisinaan kyse on rakennuspaikkakohtaista hyväksyttämistä edellyttävistä erikoistilanteista – ja silloin saatetaan lähteä liikkeelle melkeinpä puhtaalta pöydältä. Tyyppidetaljit tehdasasiakkaille Olemme … Lue lisää

Vahva alkuvuosi luo uskoa tulevaan – Sewatek kasvaa haastavassakin markkinassa

Alkuvuoteen lähdimme osittain toiveikkain odotuksin, mutta myös vähän huolissamme markkinatilanteesta. Taustalla on kuitenkin vuoden 2024 vahva kehitys, jonka myötä onnistuimme kääntämään Sewatekin taas kannattavalle kasvu-uralle. Tämä on merkittävä saavutus, kun otetaan huomioon asuntorakentamismarkkinan haasteet. Kasvu jatkuu korjausrakentamisessa, uudisrakentaminen yskii Jo vuoden vaihteessa uskoimme, että korjausrakentamisen hyvä kasvuvauhti voisi jatkua myös vuonna 2025. Tämä näkymä perustui … Lue lisää

Uudet EPD-ympäristöselosteet on julkaistu

Sewatek EPD

Sewatek on julkaissut EPD-ympäristöselosteet (Environmental Product Declaration) useille uusille tuotteille. EPD on vapaaehtoinen ja standardoitu dokumentti, joka tarjoaa luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa tuotteen ympäristövaikutuksista koko sen elinkaaren ajalta. Uudet EPD:t kattavat seuraavat tuotteet: Aikaisemmin olemme jo julkaisseet EPD-ympäristöselosteet jo S-, H- ja D2-tuotesarjojen osalta. EPD:t on julkaistu Rakennustietokannassa. Lisäksi ympäristöselosteet julkaistaan myös EPD Internationalissa Ruotsissa. 

Rakennusajan puolittaminen – ainoa keino kustannussäästöihin?

rakennusajan puolittaminen

Julkisuudessa on jo pitkään keskusteltu rakennuskustannusten noususta ja uusien asuntojen hintojen noususta. Tämä on aito ongelma, ja se herättää huolta siitä, miten esimerkiksi yksinasuvat ja nuoret perheet pystyvät hankkimaan riittävän kokoisia asuntoja järkeviltä sijainneilta. Rakennusmateriaalien kustannuksista on haastava saada säästöjä Rakennusmateriaaleista on yritetty löytää kustannussäästöjä, mutta tulokset ovat jääneet laihoiksi. Koska Suomi on osa kansainvälistä … Lue lisää

Toimitusjohtajan katsaus: epävarmuuden ja onnistumisten vuosi 2024

Vuosi 2024 on ollut kaksijakoinen niin Sewatekille kuin koko rakennusalalle. Rakennusmarkkinoiden poikkeuksellisen vaikeat ajat ovat olleet vahvasti läsnä. Kymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna markkinoille tuotujen asuntojen määrä on romahtanut jopa 81 % – synkkä tilasto, joka julkaistiin Rakennuslehden marraskuun markkinakatsauksessa*. Kaikesta huolimatta olemme onnistuneet ottamaan merkittäviä edistysaskeleita vuonna 2024, joiden ansiosta Sewatekin suunta on edelleen vahvasti … Lue lisää

Sewatekin tuotevalikoima laajenee – tutustu syksyn 2024 uutuuksiin

Olemme laajentaneet tuotevalikoimaamme vastauksena asiakkaidemme tarpeisiin. Syksyn 2024 uutuudet, Sewatek Wrap ja Sewatek SWT-100 paloakryyli, tarjoavat entistä monipuolisempia palokatkoratkaisuja erilaisiin asennuskohteisiin. SWT-100 on kustannustehokas, lämpöä kestävä paloakryylimassa, joka sopii erinomaisesti läpivientien palokatkoksi ja tiivistämiseen. Saatavilla 310 ml ja 600 ml pakkauksissa. Wrap on heti käyttövalmis tuote, joka sisältää paisuvan palonauhan pussiin pakattuna sekä suljinteipin. Wrap … Lue lisää