Ontelopalojen leviämisen estäminen nykyaikaisten palokatkojen avulla

27.11.2024

Taloteknisiin läpivienteihin palo-osaston rajoilla on kiinnitetty huomiota jo pidempään, mutta erilaisiin onteloihin, kuten tuuletusrakoihin, ei ole samalla tavalla kiinnitetty huomiota. Kuitenkin tulipalon leviämisen kannalta vaikkapa julkisivuverhoilun takana oleva tuuletusrako tai raot räystäällä muodostavat suuren riskin. Ontelo toimii ikään kuin hormina, jossa lämpötila pääsee nousemaan rajusti ja palon leviää herkästi ylöspäin. Lisäksi erilaiset ontelopalot voivat olla hyvin haastavia sammuttaa.

Tuuletusrakojen palokatkoihin löytyy markkinoilta erilaisia vaihtoehtoja. Perinteisin paloa hieman hidastava menetelmä on rei’itetyn peltiprofiilin käyttäminen julkisivuissa esim. kerrostalojen kerrostasojen kohdalla. Sittemmin ovat yleistyneet erilaiset paisuvat palonauhat tai tiheän verkon ja palonauhan yhdistelmät. Vaatimustaso vaihtelee, eikä toisaalta ole edes yksimielistä, minkälaisin standardein palokatkotuotteita tulisi testata tuuletusrakoja varten. Tekeillä oleva ontelopalokatkoja käsittelevä standardi on sallimassa vapaan lämpötilan nousun ensimmäisen viiden minuutin aikana, mitä on toki aiheellisesti myös kritisoitu. Tulipalotilanteessa minuutit tai jopa sekunnit ratkaisevat.

Vaatimustason soisi kiristyvän ja yhdenmukaistuvan, mikä lieneekin todennäköistä. Näkemyksemme mukaan Suomi tulee asiassa hieman muita Pohjoismaita perässä.

INCA WFS net by Sewatek

Lanseeraamamme paisuva paloverkko sekä järjestelmään kuuluva suojaverkko on testattu palosaumauksessa käytetyn EN 1366-4:2021 mukaan osoittaen, että se sulkeutuu välittömästi eikä siis vuoda vapaasti edes ensiminuuttien aikana. Verkkorakenne turvaa ilman virtaamisen normaalioloissa, joten rakenteen tuuletus toimii muulloin paitsi tulipalotilanteessa. Tässä paloverkossa paisuva ominaisuus on itse verkossa, joka on pinnoitettu lämmön vaikutuksesta turpoavalla aineella. Järjestelmään kuuluva suojaverkko puolestaan suojaa itse paloverkkoa sekä osaltaan hidastaa liekkien läpäisemistä.

Tuote soveltuu räystäällä niin rakennusvaiheessa kuin jälkikäteen asennettavaksi, ja julkisivuunkin esimerkiksi ulkoverhouksen uusimisen yhteydessä.

Ensimmäisten viikkojen perustella voimme todeta kiinnostuksen yllättäneen meidät positiivisesti. Ilmeisesti alalla on siis kaivattu uusia tutkitusti toimivia ratkaisuja. Kiireisimmille tiedoksi, kasvatamme paraikaa varastoamme vastataksemme odotettavissa olevaan kysyntään.

Tutustu lisää tuotteeseen: INCA WFS net by Sewatek